Tokasikajuttu

“On tääkin elämää...”

OhjausJukka Kärkkäinen, J-P Passi
PääosissaKari Aalto, Sami Helle, Pertti Kurikka, Toni Välitalo, Niila Suoranta, Jutta Tahvanainen
Kesto1 h 38 min
LajityyppiDokumentti
Ensi-ilta13.10.2017
KieliSuomi
TekstitysEnglanti

Dokumentissa seurataan vuonna 2016 lopettaneen Pertti Kurikan nimipäivät -punkbändin kolmea viimeistä vuotta nousu- ja laskukiitoineen. Elokuva on itsenäinen jatko-osa vuonna 2012 samalta tekijätiimiltä valmistuneelle ja kulttimaineeseen nousseelle Kovasikajuttu-dokumentille.

Lue koko juonikuvaus »

Noustuaan koko kansan suosioon vuonna 2012 Pertti Kurikan Nimipäivät jatkoi valloitusretkeään niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Bändi ehti keikkailla uransa aikana 16 eri maassa ja esiintymisiä kertyi yhteensä lähes 300. Vuonna 2015 PKN rokkasi tiensä Euroviisuihin Suomen edustajana.

Tokasikajutussa nähdään, kuinka tiiviin keikkailun ja menestyksen tuomat paineet tuntuvat bändin sisällä. Kari kipuilee julkisuuden ja menestyksen mukana tulleiden houkutusten ja velvollisuuksien kanssa. Sami laajentaa reviiriään politiikan ja uskonnon parissa. Tonin ja bändin kitarateknikko Niilan rakkaus samaa naista kohtaan synnyttää heissä väkivaltaisia tuntemuksia. Pertti on saanut tästä kaikesta tarpeekseen ja päättää jäädä eläkkeelle.

 

 

(Sulje)

“Kannattaa mennä katsomaan 13.10. virallisen ensi-iltansa suomalaisteattereissa saava dokumentaarinen leffa, sillä sehän on loistava – humoristinen, koskettava, liikuttava ja muutenkin tärkeä.”

— Timo Isoaho, Soundi

Musat

Ennen leffaa salissa soi iha v***n hyvä musa

Slurps

Hanabisse ja punk ovat hieno yhdistelmä

IMDB 8,2 / 10